Näytetään tekstit, joissa on tunniste työharjoittelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työharjoittelu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. helmikuuta 2019

Työnhaku

Olin päättänyt, että haluan suorittaa viimeiset työharjoitteluni graafisen suunnittelun ja tuotekuvauksen parissa. Opiskelujani on enää puolivuotta jäljellä, joten haluan ottaa vielä kaiken mahdollisen irti. Päätinkin hakea työharjoittelupaikkaa mainostoimistoista. Mainostoimistot ovat haluttuja harjoittelupaikkoja ja Turussa sijaisevan Mainonnan suunnittelun amkin takia erityisen kysyttyjä Turussa. Jotain oli siis keksittävä erottuakseni hakijoiden joukosta.
Päätin heti kättelyssä näyttää kuvitustaitoni ja valokuvan sijaan tein Illustratorilla kuvan itsestäni CV:heni.
Päivitin Cv:n tekstit, siten että niistä tulisi paremmin esiin visuaalinen osaamiseni, eikä pelkästään se, millainen olen työntekijänä. Lisäsin myös kohdan, jossa arvioin osaamistani eri ohjelmien parissa. Jätin suurimman osan aikaisemmista työpaikoistani pois, koska en uskonut sen olevan tässä tilanteessa relevanttia. Lisäsin tilalle aikaisempia työharjoittelujani. Sommittelin myös CV:n ulkoasun puhuttelevampaan muotoon.

Seuraavaksi kokosin parhaista töistäni portfolion, johon sommittelin CV:n teemaan sopivan taustan. (Myös taustan lehdet piirsin Illustratorilla)


Sitten lähdinkin tutkimaan mahdollisia paikkoja ja lähettelemään hakemuksia pienen saatetekstin kera. Useista paikoista vastattiin, että heillä oli jo työharjoittelia kevääksi, eikä resursseja ottaa enempää työntekijöitä ollut. Viimein odottamani puhelu kuitenkin tuli ja Mainostoimisto SST kutsui minut työhaastatteluun. Haastattelussa selvisi, että heillä käytetään pääasiassa InDesignia, joka ei minulle ollut niin tuttu. Sovimme, että kahden viikon kuluttua haastattelusta kävisin tekemässä pienen harjoitustyön, jotta näkisimme ovatko taitoni riittävät. Tämän jälkeen aloinkin harjoitella InDesgnin käyttöä tosissani. Siitä lisää seuraavassa postauksessa!

tiistai 18. syyskuuta 2018

Työharjoittelu Kuin kodissa - viikko 1

Joskus asiat menevät juuri niinkuin niiden kuuluu mennä. Julkaisin facebookissa avoimen työharjoittelupaikkahakemuksen ja sain heti mielenkiintoisen vastauksen. Tiia Lehmussola oli aloittamassa yritystä Naantalin Luonnonmaalla ja kaipasi apua yrityksensä ulkoasun rakentamiseen. Lähdinkin heti seuraavana päivänä käymään hänen liiketilassaan, Kuin kodissa. Kyseessä oli hurmaava vanha kartano keskellä Luonnonmaan ihastuttavaa ympäristöä. Tilasta on tulossa majoituspaikka, jossa järjestetään erilaisia kursseja ja tapahtumia niin lapsille kuin aikuisillekkin. Tiia haaveili erikoisesta sisustuksesta, joka on jo sellaisenaan taideteos. Kerroin harrastavani kuvataidetta ja esittelin hänelle töitäni, Tiia taas esitteli minulle ideansa ja upeat tilansa. Pidemmittä puheitta työharjoittelu oli sovittu!

Ensimmäinen viikko lähti käyntiin valokuvauksen merkeissä. Otimme kuvia miljööstä ja henkilökuvia Tiiasta Kuin kodin facebook-sivuja varten. Tässä joitakin lopputuloksia:



Seuraavaksi lähdin suunnittelemaan logoa Kuin kodille. Tiialla oli logo aikaisemmalle toiminimelleen, josta lähdimme jatkokehittelemään uutta ilmettä. Logo syntyi melko vaivattomasti, koska idea oli jo valmiina. Alkuperäisestä logosta ei kuitenkaan ollut olemassa Illustrator tiedostoa, joten piirsin sen päältä uuteen logoon haluamani osat uudelleen. Tämän jälkeen lähdin kokeilemaan erilaisia variaatioita uuden logon ideasta. En tiennyt mitä fonttia vanhassa logossa oli käytetty, joten päädyin päivittämään sen uuteen. Valittuamme lopullisen logon, hienosääsin sen vielä lopulliseen muotoonsa ja tallensin sen kaikkiin tarvittaviin muotoihin.
Tiialla oli ennestään toiminimelleen logo, jonka hänen luonnoksensa pohjalta oli toteuttanut graafinen suunnittelija.  Tästä lähdin kehittelemään uutta versiota Kuin kodille. 
Luonnoksia logosta

Lopullinen logo, taustalla jonka muokkasin Facebook profiilikuvaa varten.

perjantai 12. tammikuuta 2018

Infografiikka työharjoittelusta ja tuntikirjanpito


Saimme tehtäväksemme tehdä infografiikan työharjoittelustamme. Valitsin aiheeksi Pikkujoulu gaalaan tekemäni julisteen ja sen työvaiheet. Aloitin tekemällä luonnoksia käsin. Idea hahmottui varsin nopeasti ja päädyin taas käyttämään käsin piirrettyjä ja maalattuja kuvituksia. Julisteessakin olin käyttänyt samaa tekniikkaa, joten käsin tehty kuvitus antoi infografiikalle yhtenäisemmän ilmeen. Luonnostelun jälkeen kokosin jo olemassa olevat materiaalit Illustratoriin ja aloin hahmottelemaan yleis-ilmettä. Myöhemmin tajusin tämöän olleen pitkälti turhaa työtä, sillä kuvituksen valmistuttua uudistin lähes koko ilmeen.
 Suuritöisin osa projektia oli kuvituksen luonti. Päätin maalaus vaiheessa käyttää hallitsevana värinä tumman liilaa, joka toistuu lähes joka kuvassa yhdistävänä tekijänä. Lisäksi käytin yhtä tiettyä ruskean sävyä, valkoiseen murrettuna. Nämä kaksi väriä hallitsivat kuvitusta luoden yhtenäistä linjaa.
Saatuani maalaukset valmiiksi kuvasin ja syväsin ne. Tämän jälkeen tein illustraattorilla muutamia sommitelmia, joista valitsin mielestäni parhaan joita lähdin työstämään eteenpäin. Valitsin melko yksinkertaisen ja helppolukuisen fontin, jotta se antaisi tilaa kuvitukselle. Puhekuplaan valitsin kuitenkin sarjakuvamaisemman käsinkirjoitetun fontin.

Suunnitelmia sommittelusta



Värimaailmaa lähdin tutkimaan ensiksi pinterestistä. Infografiikalle tyypillisiä ovat murretut sävyt. Tein niiden pohjalta itselleni muutaman kuvitukseeni sointuvan värikartan joista valitsin mielenkiintoisimman. Tämän jälkeen jäljellä oli vielä hienosäätöä, tulostus ja planssaus. Lopputuloksesta tuli leikkisä ja oman näköiseni.

Projektin tuntikirjanpito

8.1.

12:30-14:30 Ideointi ja luonnoksien piirtäminen

9.1.

10:00-14:30 Työn suunnittelua, materiaalien kokoaminen Illustratoriin fonttien valinta, luonnoksia kuvituksista

10.1.

11:00-14:30 Kuvituksien maalaus ja valokuvaaminen
15:00-16:00 Kuvien syvääminen
16:00-18:00 Sommittelua

11.1.

11:00-11:30 Työn hienosäätö ja viimeistely
12:00-13:00 Työn tulostus ja planssaus