lauantai 2. helmikuuta 2019

Työnhaku

Olin päättänyt, että haluan suorittaa viimeiset työharjoitteluni graafisen suunnittelun ja tuotekuvauksen parissa. Opiskelujani on enää puolivuotta jäljellä, joten haluan ottaa vielä kaiken mahdollisen irti. Päätinkin hakea työharjoittelupaikkaa mainostoimistoista. Mainostoimistot ovat haluttuja harjoittelupaikkoja ja Turussa sijaisevan Mainonnan suunnittelun amkin takia erityisen kysyttyjä Turussa. Jotain oli siis keksittävä erottuakseni hakijoiden joukosta.
Päätin heti kättelyssä näyttää kuvitustaitoni ja valokuvan sijaan tein Illustratorilla kuvan itsestäni CV:heni.
Päivitin Cv:n tekstit, siten että niistä tulisi paremmin esiin visuaalinen osaamiseni, eikä pelkästään se, millainen olen työntekijänä. Lisäsin myös kohdan, jossa arvioin osaamistani eri ohjelmien parissa. Jätin suurimman osan aikaisemmista työpaikoistani pois, koska en uskonut sen olevan tässä tilanteessa relevanttia. Lisäsin tilalle aikaisempia työharjoittelujani. Sommittelin myös CV:n ulkoasun puhuttelevampaan muotoon.

Seuraavaksi kokosin parhaista töistäni portfolion, johon sommittelin CV:n teemaan sopivan taustan. (Myös taustan lehdet piirsin Illustratorilla)


Sitten lähdinkin tutkimaan mahdollisia paikkoja ja lähettelemään hakemuksia pienen saatetekstin kera. Useista paikoista vastattiin, että heillä oli jo työharjoittelia kevääksi, eikä resursseja ottaa enempää työntekijöitä ollut. Viimein odottamani puhelu kuitenkin tuli ja Mainostoimisto SST kutsui minut työhaastatteluun. Haastattelussa selvisi, että heillä käytetään pääasiassa InDesignia, joka ei minulle ollut niin tuttu. Sovimme, että kahden viikon kuluttua haastattelusta kävisin tekemässä pienen harjoitustyön, jotta näkisimme ovatko taitoni riittävät. Tämän jälkeen aloinkin harjoitella InDesgnin käyttöä tosissani. Siitä lisää seuraavassa postauksessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti