tiistai 2. tammikuuta 2018

Viikot 8 & 9

Joulua kohden vauhti hiljeni, kun projekteja oli saatu päätökseen ja uudet käynnistyivät vasta alkuvuodesta. Pääsin vielä suunnittelemaan Bowlerin tammikuun some-julkaisujen ja julisteiden ulkoasun. Muuten keskityin lähinnä työstämään omia projektejani. Suunnittelin Teatteri Maneerille julisteen ja käsiohjelman Lukkosulaa ja lumpeenkukkia näytelmään. Ensi-ilta on vasta helmikuun puolella, joten siitä postaus sitten myöhemmin. Teen myöskin julisteen Kaarinan nuoren teatterin Hertta näytelmään, jonka ensi-ilta sijoittuu huhtikuulle. Juliste on kuitenkin niin suuritöinen että aloin työstämään sitä jo nyt hyvissä ajoin. Valitettavasti kummastakaan projektista en vielä tässä vaiheessa saa enempää kerto, joten palaillaan niihin ajallaan!

Työharjoitteluni alussa muokkasin kuvia Auto Sound lehteen. Nyt kyseinen lehti on vihdoin tullut painosta, joten tässä joitakin maistiaisia käsittelemistäni kuvista:


Kävimme vielä lehden taittajan, Davidin, kanssa läpi lehden taittoa. Kertasimme miten kuvat tulee käsitellä, erityisesti tulee muistaa että kuvat kannattaa muokata aavistuksen vaaleammiksi, koska painettaessa kuva tummuu. David näytti minulle miten sommittelu ja juttujen kokoaminen In Designilla toimii ja perehdytti minua ylipäätään lehden taittoon liittyviä haasteita ja ratkaisuja. Kieltämättä aika hauska fiilis nähdä omaa kädenjälkeä lehden sivuilla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti