Kansallisromantiikka arkkitehtuurin tyylisuuntana
Kansallisromantiikka on tyylisuunta, joka käsittelee kansallisia aiheita. Sen pohjana on 1800-luvun nationalismi. Kansallisromantiikka ihannoi kunkin kansakunnan omaa perintöä. Se vaikutti 1800-luvulla, mutta erityisen vahvana se ilmeni 1890-1810. Suuntauksessa yhdistyvät isänmaan luonto, maisemat ja mytologiat.
Arkkitehtuurissa kansallisromantiikka vaikutti 1890-luvulla. Suomessa arkkitehdit pyrkivät luomaan "suomalaisen tyylin". Erityisesti vaikutteita otettiin karjalasta, sekä keskiaikaisista rakennuksista.
Karjalaisen rakennustyylin yksinkertaisuutta, luonnonmukaisuutta, käytännöllisyyttä ja ornamentteja ihailtiin ja otettiin käyttöön.Materiaaleissa suosittiin kotimaisuutta, kuten graniittia, ruskeaa marmoria, vuolokiveä ja hirttä. Rakennukset olivat massiivisia, raskaita ja epäsymmetrisiä. Ornamenttejen ja värityksen runsas käyttö oli suosittua. Rakennukset koristeltiin luontoaihein, esimerkiksi kasvien köynnöksillä. Rakennuksissa pyrittiin myös "kokonaistaideteoksiin", eli arkkitehti suunnitteli myös sisustuksen ja yksityiskohdat. Rakennukset pyrittiin sulattamaan ympäröivään maisemaan. Porrasaskelmat, tornit, terassit ja parvekkeet olivat suosiossa.
Varsinaista "suomalaista tyyliä" ei kuitenkaan koskaan löytynyt, kun kansallisromanttiset vaikutteet esiintyivät ristiin jugen-tyylin kanssa. Puhtaimmillaan kansallisromantiikan arkkitehtuuria löytyy taiteilijoiden erämaa-asumuksista.
|
c Suomen kansallisteatteri edustaa kansallisromanttista tyylisuuntaa. |
Emil Wikström
Emil Wikström oli suomen kansallistaiteen merkittävimpiä kuvanveistäjiä. Emil syntyi Turussa 1864 ja pääsi opiskelemaan Suomen taideteollisuusyhdistyksen veistoskouluun ja Suomen Taideyhdistyksen piirrustuskouluun 1882. 1883-1885 Wikström opiskeli Wienissä ja vuonna 1885 hän lähti opiskelemaan Pariisin Academie Julianiin. Päätettyään opintonsa Pariisissa hän asettui Suomeen ja perusti ateljeensa Visavuoreen. Hän kohosi nopeasti Suomen suosituimmaksi kuvanveistäjäksi ja kansallisromantiikan-ajan mukaisesti ammensi aiheitaan Suomen kulttuuriperinnöstä ja kansanrunoudesta.
Wikströmin tunnetuimpia teoksia
|
c Lyhdynkantajat
"Lyhdynkantajat" sijaitsee Helsingin rautatieasemalla. Veistoksessa neljä mieshahmoa kannattelee pallolamppuja. Veistokset valmistuivat 1914. Kerrotaan että veistoksen mallina on Visavuoressa toiminut puutarhuri Jalmari Lehtinen. Lehtinen on toiminut mallina myös muissa Wikströmin suunnittelemissa patsaissa. Patsaissa yhdistyy kansallisromanttinen jugend-tyyli ja antiikin taide. Wikström oli kiinnostunut antiikin kuvanveistosta ja hänen töistään löytyy vaikutteita niin egyptistä, kuin hermi-pilarit, joiden yläosaan on veistetty ihminen. |
|
c Elias Lönnrotin muistomerkki |
Muistomerkki kuvaa Lönnrotia runonkeräysmatkalla, keräämässä säkeitä Kalevalaan. Teoksessa Lönnrotin vieressä on Väinämöinen ja jalustan juurella Kantelettaren impi valikoi sopivia hiuksia kanteleen kieliksi. Teos syntyi Suomen Kirjallisuuden seuran kilpailun innoittamana, jonka osallistujista Wikström osoittautui ehdottomasti suositummaksi. Teokseen on kätketty myös piilokuva. Jalustassa lukee "Sain sanat salasta irti2. Jalustan sivussa on huomaamattona reliefinä, väärinpäin, kuva tietäjä Antero Vipusesta. Tämä patsaan tarinaa syventävä kuva, on viittaus Kalevalaan. Patsas on toteutettu realistiseen tyyliin.
|
c Tukinuittaja |
Tukinuittaja on Wikströmin kipsiveisto teos vuodelta 1890. Veistoksesta on pystytetty pronssisetvedokset Kotkaan ja Valkeakoskelle. Alkuperäinen teos sijaitsee Wikströmin ateljeessa Visavuorella. Patsas kertoo tärkeää tarinaa kulttuurimme koskenuittoperinteestä. Teos ilmaisee kansakulttuurin ja työn arvostusta. Patsaassa Emil on pyrkinyt välittämään alastoman miehen kuvauksella ajattomaan ja yleispätevään ihmiskuvaukseen.
Visasuori
Visavuori on Emil Wikströmin kansallisromanttiseen tyyliin toteutettu ateljeekoti. Hän suunnitteli ja rekennutti sen 1893-1912 Sääskmäelle. Visavuori on ensimmäinen suomalainen ns. erämaa-ateljee, joka myöhemmin nousi taiteilijoiden suosioon. Aluksi ateljee ja asuintilat sijaitsivat samassa hirsirakennuksessa, mutta vuonna 1896 vuonna sattuneen tulipalon jälkeen Wikström päätti rakennuttaa ne omiin rakennuksiinsa. Ateljee ja sen pariisilainen sisustus ovat pysyneet lähes muuttumattomina tähän päivään saakka. Ateljee edustaa keski-eurooppalaista jugendia. Ateljeeseen kuuluu korkea ateljee-tila, pronssivalimo, pieni pimiö ja tähtitorni.
|
c Visavuori |
|
c Visavuoren sisustusta |
Kalela
Kale on taiteilija Akseli Gallen-Kallelan entinen erämaa-ateljee. Kelohonkarakennus on taiteilijan itsensä suunnittelema ja se rakennettiin 1894-1895 Ruodevedelle Näsijärven Isonselän rannalle. Rakennuksen pinta-ala on 18x16 metriä. Sen materiaalina käytetty pystyynkuollut kelopuu on kestävämpää kuin tuoreesta puusta rakennettu rakennus. Jylhä talo on taiteilijan arkkitehtoonisen nerouden monumentti ja pitkäaikaisten haaveiden toteutus.
Rakennuksena Kalela on jylhempi ja enemmän kansallisromanttinen, kuin Wikströmin Visavuori, jossa näkyy vahvasti jugend vaikutteet.
|
c Kalela |
Halosenniemi
Halosennemi oli taiteilija Pekka Halosen taiteilijakoti. Hän on itse suunnitellut ja ideoinut "unelmiensa tupatöllin". Ajatukset saattoivat pohjautua Pariisissa Emil Wikströmin ja Akseli Gallen-Kallelan kanssa vietettyyn aikaan, jossa he olivat pohtineet ideaalikuvaa suomalaisuudesta ja torpasta sen ilmentymänä. Halonen saikin paljon inspiraatiota vierailtuaan Wikströmin luona Visavuoressa. Suurempana inspiraation lähteenä toimi kuitenkin Kalela, Halonen pyysikin Gallen-Kallelalta lupaa rakennuttaa Kalelaa muistuttava mökki. Talo on rakennettu kapeaan ja kallioiseen Pitkäniemeen. Tuusulanjärven näkymä onkin vaikuttanut moniin Halosen töihin.
Rakennuksena Halosenniemi on näyttävä, mutta myös karun pelkistetty. Ateljee rakennettiin siten, että luonnonvalo pääsee sisään. Wikströmin visaniemen koristeellisuus ja jugend-tyylisyys eroaa tästäkin rakennuksesta. Ja arkkitehtuurissa huomaa selkeät vaikutteet Kalelasta.
|
c Halosenniemi |
|
c Halosenniemi sisältä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti