tiistai 18. syyskuuta 2018

Työharjoittelu Kuin kodissa - viikko 1

Joskus asiat menevät juuri niinkuin niiden kuuluu mennä. Julkaisin facebookissa avoimen työharjoittelupaikkahakemuksen ja sain heti mielenkiintoisen vastauksen. Tiia Lehmussola oli aloittamassa yritystä Naantalin Luonnonmaalla ja kaipasi apua yrityksensä ulkoasun rakentamiseen. Lähdinkin heti seuraavana päivänä käymään hänen liiketilassaan, Kuin kodissa. Kyseessä oli hurmaava vanha kartano keskellä Luonnonmaan ihastuttavaa ympäristöä. Tilasta on tulossa majoituspaikka, jossa järjestetään erilaisia kursseja ja tapahtumia niin lapsille kuin aikuisillekkin. Tiia haaveili erikoisesta sisustuksesta, joka on jo sellaisenaan taideteos. Kerroin harrastavani kuvataidetta ja esittelin hänelle töitäni, Tiia taas esitteli minulle ideansa ja upeat tilansa. Pidemmittä puheitta työharjoittelu oli sovittu!

Ensimmäinen viikko lähti käyntiin valokuvauksen merkeissä. Otimme kuvia miljööstä ja henkilökuvia Tiiasta Kuin kodin facebook-sivuja varten. Tässä joitakin lopputuloksia:



Seuraavaksi lähdin suunnittelemaan logoa Kuin kodille. Tiialla oli logo aikaisemmalle toiminimelleen, josta lähdimme jatkokehittelemään uutta ilmettä. Logo syntyi melko vaivattomasti, koska idea oli jo valmiina. Alkuperäisestä logosta ei kuitenkaan ollut olemassa Illustrator tiedostoa, joten piirsin sen päältä uuteen logoon haluamani osat uudelleen. Tämän jälkeen lähdin kokeilemaan erilaisia variaatioita uuden logon ideasta. En tiennyt mitä fonttia vanhassa logossa oli käytetty, joten päädyin päivittämään sen uuteen. Valittuamme lopullisen logon, hienosääsin sen vielä lopulliseen muotoonsa ja tallensin sen kaikkiin tarvittaviin muotoihin.
Tiialla oli ennestään toiminimelleen logo, jonka hänen luonnoksensa pohjalta oli toteuttanut graafinen suunnittelija.  Tästä lähdin kehittelemään uutta versiota Kuin kodille. 
Luonnoksia logosta

Lopullinen logo, taustalla jonka muokkasin Facebook profiilikuvaa varten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti