torstai 8. maaliskuuta 2018

Asiakkaana Circus Johku

Tällä kurssilla saimme syventyä omiin kiinnostuksen kohteisiimme, jonka pohjalata meidät jaettiin pieniin ryhmiin. Ryhmissä hankimme itsellemme asiakkaat, joille toteutime materiaaleja. Työparinani oli Mellu ja hankimme asiakkaaksemme Turkulaisen  Circus Johkun, eli sirkustaiteilija Johanna Kellomäen yrityksen. Suunnittelimme hänelle julisteita, käyntikortin, kertakortit acro yoga kurssille, sekä logon hänen yreitykselleen, sekä Circus Loungelle, joka on hänen ylläpitämänsä sirkustaiteilijoiden tila. Johanna tekee nykysirkusta, sekä ohjaa acro joogaa. Ilmeen ei siis tullut olla perinteisen sirkuksen mukainen. Lähdimme ensin työstämään julisteita, joilla oli kiire painoon.Teimme muutamia versioita julisteista, jotka lähetimme asiakkaalle. Asiakas valitsi kaksi Mellun suunnittelemaa julistetta, joista toisesta muokkasimme käsilläseisonta-kurssin julisteen.

Minun suunnittelemani versio julisteesta.

Värien suunnittelua, valittuun julisteeseen.
Valmiit julisteet
Seuraavaksi lähdimme työstämään logoja.  Alla ensimmäiset logo-suunnitelmat.

Kaksi ylintä ovat minun suunnittelemiani, kolme alinta Mellun käsialaa.
Kaksi ylintä logoa ovat minun suunnittelemiani, alimmat Mellun.
Näytimme alustavat ehdotukset asiakkaalle, jonka jälkeen lähdimme työstämään ajatuksia eteenpäin. Asiakas toivoi modernimpaa ja enemmän nykysirkuksen henkistä logoa. Teinkin kokonaan uuden logon Circus Johkulle, josta tuli ilmi hänen tekemänsä ilma-acrobatia. Asiakas myös ihastui takajaloillaan seisovaan hevos-logoon ja halusi tätä käytettävän Circus loungen logossa. Tein molemmista logoista pelkistetyn varjokuvan ja käytin samaa fonttia, jotta logojen ilme tukisi toisiaan ja loisi yhtenevää mielikuvaa Circus Johkun ja Circus loungen toiminnasta. hienosäädin vieä logot valmiiksi, jonka jälkeen kirjoitin asiakkaalle ohjeet logon käytöstä. Asiakkaalle lähetimme logon Ai-, jpg-, pdf- ja png-muodoissa.
Circus Johkun valmis logo.


Circus Loungen valmis logo. 

Ohjeet logon käytölle.

Seuraavaksi lähdimme työstämään käyntikorttia ja kertakortteja acro yoga-kurssille. 



Suunnittelemani 10- ja 5-kerran kortit valmiina.



Suunnittelemani käyntikortti valmiina.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti